
Kriisitilanteet ja turvallisuus
Kramforsin kunnan tavoitteena on, että jokainen kunnassa asuva, työskentelevä tai vieraileva tuntisi olonsa turvalliseksi.
Haluamme luoda hyviä ja turvallisia ympäristöjä, jotka kestävät ulkoisia ja sisäisiä koettelemuksia.
Tästä huolimatta vakavia asioita voi tapahtua, ja asukkaiden kannattaa varautua esimerkiksi sähkökatkoihin.
Tavaroita, joita kotona kannattaa olla
Kotona kannattaa pitää varalla kynttilöitä, tulitikkuja, taskulamppu varaparistoilla, astia veden hakemiseen, särkylääkkeitä, laastareita ja paristokäyttöinen radio.
Lisäksi on hyvä olla ylimääräinen lämpöpatteri, makuupusseja, peittoja ja lämpimiä vaatteita, retkikeitin ja säilyketölkkejä tai pakastekuivattua ruokaa.
Varusteita kannattaa olla sen mukaan, että selviää kotona vähintään 72 tuntia.
Pelastuspalvelu
Kramforsin kunta kuuluu Räddningstjänsten Höga Kusten-Ådaleniin. Se on Härnösandin, Kramforsin ja Sollefteån kuntien yhteinen pelastuspalvelu.

Hesa Fredrikin testaus
Neljä kertaa vuodessa, aina maanantaisin klo 15.00, Ruotsissa kuuluu yleisen vaaramerkin hälytysääni. Silloin Hesa Fredrikiä testataan ympäri maata.
Ruotsissa on hälytysjärjestelmä, joka koostuu noin 4 500 katoilla tai muilla korkeilla paikoilla sijaitsevasta hälyttimestä.
Hälyttimissä on neljä erilaista signaalia, mutta vain kahta signaalia testataan. Ensin testataan signaali ”tärkeä viesti” ja sitten signaali ”vaara ohi”.
Testaus on seuraavanlainen:
Ensin signaali kuuluu katkeamatta seitsemän sekunnin ajan, jota seuraa 14 sekunnin hiljaisuus. Signaalin testaus kestää vähintään kaksi minuuttia. Klo 15.05 kuuluu signaali ”vaara ohi”, joka on jatkuva, 30 sekuntia kestävä signaali.
Mistä tietää, että kyse on testauksesta?
Edellä kuvattu testihälytys eroaa tositilanteessa käytetyistä hälytyksistä.
Jos hallitus haluaa ilmoittaa, että sodan uhka on välitön tai että maa on sodassa, käytetään valmiushälytystä. Silloin lähetetään 30 sekunnin signaali, jota seuraa 15 sekunnin tauko. Tätä toistetaan viiden minuutin ajan.
Ilmahälytystä käytetään ihmisten varoittamiseen, jos sotilaallinen puolustus havaitsee lähestyvän ilmahyökkäyksen. Ilmahälytys koostuu lyhyistä hälytysäänistä, joita jatkuu minuutin ajan.
Tiedotuskanavat kriisitilanteissa
Kriisitilanteissa kunta käyttää useita eri tiedotuskanavia tavoittaakseen kunnan asukkaat ja kunnassa työskentelevät ihmiset.
Ajantasaiset tiedot ovat aina nähtävissä kunnan kotisivuilla osoitteessa kramfors.se.
Tietoa saa myös kuuntelemalla P4-paikallisradiota. Tietyissä tilanteissa tietoa antavat lisäksi SVT, Mitt-Nytt, TV4 Mitt, jotka ovat myös verkossa.
Tärkeitä puhelinnumeroita
113 13
Ruotsin kansallinen tiedotusnumero. Numerosta saa tietoa vakavien onnettomuuksien yhteydessä ja yhteiskunnan kriisitilanteissa. Kyse voi olla kovasta myrskystä, influenssaepidemiasta tai tulvasta. Numeroon 113 13 voi myös soittaa tietojen antamiseksi.
0612-146 00
Kunnan puhelinnumero, jossa kerrotaan nauhoitetuilla viesteillä senhetkisestä tilanteesta kriisin aikana.
Muita tärkeitä puhelinnumeroita
114 14
Poliisi puhelinnumero kiireettömille asioille
1177
Terveydenhuollon neuvonta
0612-108 28
Kramforsin Kvinnojouren eli turvapuhelin naisille
11 61 11
BRIS – Lasten oikeudet yhteiskunnassa
08-702 16 80
Päivystävä lähimmäinen
90101
Itsemurhalinja
Jos kyseessä on AKUUTTI itsemurhariski, on soitettava numeroon 112.
112
Ruotsin hätänumeroa käytetään äkillisissä hätätilanteissa, kun henki, omaisuus tai ympäristö on vaarassa. Hätätilanne on silloin, kun tarvitaan kiireellisesti ambulanssin, pelastuspalvelun, poliisin, lento-, meri- tai tunturipelastuksen tai päivystävän papin apua tai myrkytystiedot.
Luettelo puhelinnumeroista paperilla
Tärkeät puhelinnumerot kannattaa kirjoittaa etukäteen paperille, joka on helposti saatavilla kriisitilanteissa. Jos internet ja kännykät eivät toimi, puhelinnumeroiden on hyvä olla paperilla.
Kom in -asiakaspalvelu
Puh: 0612-800 00
Käyntiosoite
Torggatan 2, Kramfors
Postiosoite
Kramfors kommun
872 80 Kramfors
Uppdaterad: